12.5.2012
Sadetta pukkaa!!!
Oli inhottavan synkkä ja sateinen päivä. Mutta ei auttanut muu, kuin mennä tallille tekemään tallihommat ja liikuttamaan Essi. Sitten vain tallikamat kasaan ja tallillepäin. Kun pääsin talliin, ei satanut paljoa. Menin ensin tekemään karsinat ja laittamaan ruoat. Sitten oli Essin vuoro. Essi oli jo laitumella jossa kasvaa ruoho, niin ei kovinkaan mielellään halunnut tulla lenkille. Lopulta, kun sain Essin kiinni vein sen tallin edustalle,että saan sen kuntoon. Harjasin sen kunnolla ja laitoin päitset päähän. Halusin mennä ilman satulaa. Maastolenkki alkoi hyvin. Vettä kaatamalla ja ihan sumuinen keli. Eihän se meidän vauhtia estänyt. Silti ravasimme/laukkasimme, niin että harja hulmusi vesisateessa. Kun lenkki oli tehty, saavuin tallii. Otin Essiltä varusteet pois ja harjasin sen. Lopuksi hain sille sadeloimen päälle,ettei se vilustuisi. Sadehan sitten loppui kun pääsimme talliin. Kun kaikki oli valmista, niin lähdin kotiin. Sellanen talli päivä oli viikon alussa. :DD