Sivut

25.3.2012

Kevät jo nurkan takana!

Tällä kertaa kerron hevosen näkökulmasta eilisestä talli päivästä. 
Oli ihana kevät aurinkoinen aamupäivä ja linnut lauloivat ja minä vain tapani mukaan nautein auringosta ja sen tuottamasta lämmöstä. Olin tyytyväinen saadessani aamu ruoan. Kuulin, kun auto saapui tallin pihaan ja autosta astui ulos Jenna. Mahtavaa, tällaisena päivänä minut viedään maastoilemaan. Mikä sen ihanampaa, kuin maastolenkki Jennan kanssa! Jennan sisko tuli myös tallille. Varamasti ratsastamaan Kertulla. Mutta ensin heidän piti tehdä tallihommat, eli meidän piti odottaa sen aikaan. Näin kuinka he hakivat töidensä jälkeen Kertun sisälle. Odotin ja odotin.... mutta Jenna ei tullut hakemaan minua. Nyt alkoi kummastuttaa. Mutta sitten tajusin,että ne harjaavat Kertun yhdessä,kun siitä lähtee niin paljon talvikarvaa jo. Toisinkuin minulla.. minä haluan säilyttää vielä karvani jotta pysyn lämpimänä. Lehmät veivät kanssa Jennan ja Even huomion. Ne rapsutteli niitä kuin hevosia. 

Kun muutama kymmen minuutti oli kulunut,Jenna tuli riimun ja riimunarun kanssa hakemaan minua. Otin matkan varrelta vähän heinää evääksi. Minut laitettiin ulkona kuntoon. Teki hyvää kun minua harjattiin oikein kunnolla.
Jenna haki satulahuoneesta minun satulani ja laittoi sen selkääni. Eve ja Kerttu tulivat jo tallista ulos ja hän kiipesi jo selkään. Mutta Jenna se vain meni vessaan, vaikka minä haluaisin jo lähteä maastoilemaan. Lopulta se palasi sieltä vessasta ja laittoi minulle päitset päähän ja ponkasi selkään. Sitten mentiin!

Maastossa oli raikas ilma ja linnut lauloivat kauniisti. Minulla oli outo tunne, että tänään tehdään jotain erikoista.
Menimme metsään ja mitäs siellä olikaan, ESTE!!! JIPPIII...pääsen vihdoin pitkästä aikaan hyppimään esteitä.
Hyppäsimme vuorotellen. Jenna joutui tulemaan alas selästäni, kun eve halusi hänen ottavan videokuvaa hänestä ja Kertusta. kun kuvat oli otettu oli meidän vuoro hypätä. Meistäkin otettiin videokuvaa. Minä olin kiltti polle,kun en kieltänyt estettä kertaakaan,vaan hyppäsin kauniisti. Hypyt oli hypätty ja sitten oli turpa kohti tallia.

Tallissa otettiin varusteet pois ja heitettiin minulle loimi päälle. Jenna rapsutteli minua aikansakuluksi. Sitten se vei minut takaisin tarhaan TP:n seuraksi. Siinä oli se ihana kevätpäiväinen maastolenkki! :DD