Sivut

25.3.2012

Kevät jo nurkan takana!

Tällä kertaa kerron hevosen näkökulmasta eilisestä talli päivästä. 
Oli ihana kevät aurinkoinen aamupäivä ja linnut lauloivat ja minä vain tapani mukaan nautein auringosta ja sen tuottamasta lämmöstä. Olin tyytyväinen saadessani aamu ruoan. Kuulin, kun auto saapui tallin pihaan ja autosta astui ulos Jenna. Mahtavaa, tällaisena päivänä minut viedään maastoilemaan. Mikä sen ihanampaa, kuin maastolenkki Jennan kanssa! Jennan sisko tuli myös tallille. Varamasti ratsastamaan Kertulla. Mutta ensin heidän piti tehdä tallihommat, eli meidän piti odottaa sen aikaan. Näin kuinka he hakivat töidensä jälkeen Kertun sisälle. Odotin ja odotin.... mutta Jenna ei tullut hakemaan minua. Nyt alkoi kummastuttaa. Mutta sitten tajusin,että ne harjaavat Kertun yhdessä,kun siitä lähtee niin paljon talvikarvaa jo. Toisinkuin minulla.. minä haluan säilyttää vielä karvani jotta pysyn lämpimänä. Lehmät veivät kanssa Jennan ja Even huomion. Ne rapsutteli niitä kuin hevosia. 

Kun muutama kymmen minuutti oli kulunut,Jenna tuli riimun ja riimunarun kanssa hakemaan minua. Otin matkan varrelta vähän heinää evääksi. Minut laitettiin ulkona kuntoon. Teki hyvää kun minua harjattiin oikein kunnolla.
Jenna haki satulahuoneesta minun satulani ja laittoi sen selkääni. Eve ja Kerttu tulivat jo tallista ulos ja hän kiipesi jo selkään. Mutta Jenna se vain meni vessaan, vaikka minä haluaisin jo lähteä maastoilemaan. Lopulta se palasi sieltä vessasta ja laittoi minulle päitset päähän ja ponkasi selkään. Sitten mentiin!

Maastossa oli raikas ilma ja linnut lauloivat kauniisti. Minulla oli outo tunne, että tänään tehdään jotain erikoista.
Menimme metsään ja mitäs siellä olikaan, ESTE!!! JIPPIII...pääsen vihdoin pitkästä aikaan hyppimään esteitä.
Hyppäsimme vuorotellen. Jenna joutui tulemaan alas selästäni, kun eve halusi hänen ottavan videokuvaa hänestä ja Kertusta. kun kuvat oli otettu oli meidän vuoro hypätä. Meistäkin otettiin videokuvaa. Minä olin kiltti polle,kun en kieltänyt estettä kertaakaan,vaan hyppäsin kauniisti. Hypyt oli hypätty ja sitten oli turpa kohti tallia.

Tallissa otettiin varusteet pois ja heitettiin minulle loimi päälle. Jenna rapsutteli minua aikansakuluksi. Sitten se vei minut takaisin tarhaan TP:n seuraksi. Siinä oli se ihana kevätpäiväinen maastolenkki! :DD





16.3.2012

taas tallille!! :DD

Aamu alkoi ihan normaalisti koulu aamulla. Menin vasta puol 11 kouluun. Koulussa oli ihan jees päivä. Kotona valmistauduin tallille lähtöä. Vaihdoin ratsastus vaatteet ylleni ja kävin hakemassa kellarista porkkanoita hevosille. Siskoni ja minä lähdimme autolla tallille ja tallilla kerttu (siskoni tuleva ylläpito hevonen) pyöri ja hyöri aidan vieressä ja odotti lenkille pääsyä. Talliin oli tullut ns. uusi hevonen (treeneistä takaisin koti talliin. ollut poissa 1-2 vuotta) se oli kasvanut valtavasti. Siitä on tullut jo iso neiti :) Siivosin karsinat ja hain turvetta pehmikkeeksi. sitten haimme hevoset sisälle. Laitoin essin kuntoon ja eve laittoi kertun. Sitten nokka kohti maastoa. Maastossa ravailimme ja laukkasimme. Kivaa oli. Talliin päästyämme laitoin Essille loimen ettei tulisi yön aikana kylmä,kun se hikosi vähänmaastossa! Lopuksi annoimme ilta ruoat hevosille ja laitoimme tallin kuntoon aamuksi. Huomenna taas tallille! :DD

7.3.2012

iloa vai tuskaa??!!

Olin eilen (7.3) naapureidemme tallissa, jossa on 3 ravihevosta. Olen kertonut niistä jo aiemmissa kirjotuksissa.
Talli päivä alkoi karsinoiden teolla. Kun karsinat oli tehty, menin varuste huoneeseen hakemaan varusteet valmiiksi. Sitten hain hevosen jolla ratsastan ja aloin harjaamaan sitä. Botsit laitoin jalkaan ja varusteet paikoilleen. Sitten ponkasin selkään ja sitten oli turpa kohti hiittiä....
Meillä oli aika kova vauhti päällä ja se oli kivaa.Ravihevosella on yllättävn kiva mennä kun saa painella lujaa menemään. Kun tarpeeksi olin ratsastanut menin talliin ja purin varusteet pois ja laitoin loimet sille päälle.Talutin sen karsinaan sekä hain sinne heinää ja vettä. päivällä kävin vielä luvian tallilla ja siellä meni ihan mukavasti. Illalla kun kävimme hoitamassa hevoset(viemään sisälle ja ruokkimassa) sillä kenet minä vein sisälle oli kova kiire syömään astui jalkani päälle ja nyt se on ihan turvoksissa ja musta/sininen. 10 olisi lääkäriin lähtö..!! muuten oli kyllä kivaaa :DD



4.3.2012

onkos tullut kevät!!! :DD

Joo elikkäs oli ihan tuiki tavallinen lauantai päivä... Heräsin aamulla auringon paisteeseen joka tirkisteli ikkunasta sisään suoraan silmiini.
oli ihana huomata, että aurinko paistaa ja on plussa keliä. voiko olla todellista,että se kesä tosiaankin tulee kohta?! :D
Serkkuni tuli meille ja päätimme hänen ja siskoni kanssa lähteä upean kelin kunniaksi tallille ratsastamaan ja tekemään tallihommia.
Talilla teimme ensiksi karsinat ja laitoimme ruoat. Siinä samalla tuli muiden heppojen omistajatkin ratsastamaan omilla hevosillaan. Haimme Essin ja Kertun sisälle kuntoon laitettavaksi. toinen todiste,että kesä tulee on se että hevoset pudottavat jo talvikarvaansa. Essi puoliksi nukkui kun laitoin sitä kuntoon. Tein sille letin häntään ja Tuulikki teki sille letin etu harjaan. Talutimme hevoset ulos ja ponkasimme selkään. Oli ihanan raikas ilma ja aurinkoinen. Täydellinen maastoilu ilma. Käveltiin alku matkasta ja sitten ravasimme. ilman satulaa on kiva ravata. Laukka pätkiäkin tuli. Kun ravasin Essin kanssa rupes toi tasapaino horjumaan ja sen seurauksena tipahdin alas. Se oli ensimäinen putoaminen vuoteen. Yritin päästä kiveltä selkäään mutta eihän siitä mitään tullut kun essi pyöri koko ajan. Tuulikki sitten punttasi minut takaisin selkään ja jatkoimme matkaa kotiin päin. Talliin tultuamme muutkin olivat jo saapuneet talliin. veimme hevoset sisään kiinni, jotta saamme varusteet pois. heitimme niille loimet päälle. Essin vein ulos kavereidensa kanssa, koska ne ovat pihatto hevosia. Kertun jätimme sisälle ja muutkin hevoset haimme sisälle. Siinä se lauantai päivä sitten menikin. :)